29.12.2009 15.43 - STT (Päivitetty 29.12.2009 16.00)
Pienet roomalaiset kynttilät, kissanpierut ja Thunder Kingit poistuvat markkinoilta vuodenvaihteen jälkeen. Säädökset kiristyvät pienten paukkujen osalta, mutta ohjeita löysätään toisesta päästä: erilaisia patoja ja suihkuja saa myydä vastedes aiempaa isompina.
- Tämä on kompromissi, sillä tuotevalikoimasta vedetään aika kovalla haravalla tuotteita pois. Täytyy olla joku järkevä vaihtoehto niille, jotka osaavat esimerkiksi perhepiirissä ampua fiksusti tuotteita, perustelee yli-insinööri Harri Roudasmaa Turvatekniikan keskuksesta (Tukes).
Pienistä paukuista ainoastaan papatit jäävät markkinoille. Tuoterajoituksia perustellaan sillä, että pieniä tuotteita käytetään huolimattomasti, jolloin niistä aiheutuu usein meluhaitan ohella silmävammoja. Roudasmaa myöntää, että myös padoista on aiheutunut jonkin verran vammoja.
Tukes pitää patoja kuitenkin melko turvallisena, koska niiden räjähdemassa on jaettu kymmeniin putkiin. Yhden putken ampuma efekti on selvästi keveämpi kuin isossa raketissa.
3.9.2010 05.15
Maakuntalehdet: Kiviniemi ei lähde presidenttikisaan
3.9.2010 04.45
THL keskittäisi oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia
3.9.2010 04.20
Asiantuntijat tyytyväisiä metsänhoidon uudistusaikeisiin
3.9.2010 04.15
Opettajia lomautetaan vähemmän
3.9.2010 03.35
Keskisuomalainen: Liiketoimintakiellot ovat lisääntyneet
2.9.2010 23.05
Marja-Sisko Aalto onnellinen valinnastaan notaariksi
2.9.2010 20.41
Sosiaalikeskus Satama jää vielä paikoilleen
2.9.2010 20.15
Kohu nakersi puolueiden rahoitusta
2.9.2010 19.00
Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa
2.9.2010 18.00
Sasi: Ylen avustajakiista ei kuulu hallintoneuvostolle
Comments
Eiköhän ne järjettömät ole mm. niitä idiootteja jotka keskustan väkijoukossa ampuvat thundereilla ja roomalaisilla muita ihmisiä. Jos ei osata käyttää niin otetaan pois.
Onko Tässä Mitään järkeä, alle 18-vuotiiat ei saa ampua mitää raketteja, vie halut pois. saas nährä mitä tästä tulee ei mitään järkeä. !!!! RaKetit Takas ******
Tukes on kans noita puljuja, kotka vois lopettaa. Tsaarinaikaista byrokratiaa ja kuvitelmia omasta neroudesta, vaikka noidenkin puuhastelujen lopputulokset ovat lähinnä puhdasta vittuilua kansalle. Vähän kuin liikennetur(v/m/h)a.
Kommentoi