9.2.2010 16.23 - STT (Päivitetty 9.2.2010 20.30)
Autoliikennettä uhkaavan lakonuhkan sovittelussa kiistellään erityisesti palkankorotuksista. Autoliikenteen työnantajaliitto ALT on syyttänyt Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa AKT:tä kohtuuttomista vaatimuksista.
Autoliikennettä koskevan lakkovaroituksen AKT jätti perjantaina. Jos työehtoneuvotteluissa ei tapahdu edistystä, lakko alkaa 21. helmikuuta.
Tiistaina oli ensimmäinen tapaaminen valtakunnansovittelijan johdolla. Sovittelu jatkuu torstaina.
Lakko koskisi kaikkia keskeisimpiä kuljetusaloja. Se pysäyttäisi lähes kokonaan tavara-, polttoaine-, kemikaali- ja linja-autoliikenteen sekä jätteenkuljetukset.
Työtaistelun seuraukset olisivat mittavat, minkä vuoksi työnantajajärjestöt ovat arvostelleet painostustoimia ankarasti.
SKAL katsoo, että palkankorotusvaraa ei konkurssien rasittamalla kuljetusalalla ole.
AKT on myös ilmoittanut aloittavansa satamien ahtausalaa koskevan lakon 19. helmikuuta, jos neuvotteluissa ei sitä ennen päästä ratkaisuun. Lakko pysäyttäisi 80 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta. Kiistan sovittelu jatkuu keskiviikkona.
12.3.2010 04.00
HBL: Juntunen luovutti Stasille satoja sivuja
11.3.2010 22.00
Perhetyö tuo yhteiskunnalle merkittäviä säästöjä
11.3.2010 21.25
Oikeusministeri: Ilmiantakaa lapsille viinaa ostavat!
11.3.2010 21.18
Yle: Oikeuskansleri haluaa Vanhaselta jääviysselvityksen
11.3.2010 21.17
Akateemikko Leena Peltonen-Palotie kuollut
11.3.2010 21.13
Työryhmä ehdottaa pysäköintisakon korottamista
11.3.2010 21.12
Arkkipiispa Mäkinen: Julkinen kirkkokeskustelu tärkeää
11.3.2010 21.10
Yle-maksu tyssäsi, Lindén syyttää demareita
11.3.2010 21.09
Satamalakon sovittelu jatkuu huomenna
11.3.2010 21.08
Työurien pidentämisurakka jatkuu, valmista syksyllä
Comments
Kommentoi