Pääkaupunkiseudulla koettiin tänään pahin liikennekaaos moneen vuoteen. Päivän aikana sattui satoja liikenneonnettomuuksia, joista useissa oli mukana kymmeniä autoja.
Mainos
Bussiyhtiöt eri puolilla maata ovat varautuneet talveen vaihtelevasti. Pääkaupunkiseudulla on ollut ongelmia käynnistymättä jääneiden bussien kanssa, ja vuoroja on jäänyt ajamatta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) haluaa opposition mukaan kuntauudistuksen valmisteluun.
Kuntien määrä voi pudota jopa 65:een, jos kuntauudistus toteutetaan tehokkaasti, kertoo Helsingin Sanomat.
Sää jatkuu kylmänä ympäri maata myös tänään, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Rovaniemen Apukassa sivuttiin talven pakkasennätystä eilisiltana, kun pakkasmittari laski 39,2 asteeseen.
Suomeen laittomasti yrittävien joukossa on yhä useammin ihmisiä läntisestä ja keskisestä Afrikasta.
Tupakointi lisää antibioottien käyttöä erityisesti naisilla, kertoo suomalaistutkimus. Tutkimuksen mukaan pitkään askin päivässä polttaneet naiset ostivat yli kaksi kertaa enemmän antibiootteja kuin savuttomat. Antibioottien käyttö lisääntyi myös pitkään tupakoinneilla miehillä, mutta hieman vähemmän..
Presidenttiehdokkaat kampanjoivat tänään viimeistä päivää. Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kiertää Kirkkonummella, Vantaalla ja Helsingissä ja osallistuu Helsingin IFK:n vieraana Olympiastadionilla pelattavaan Talviklassikko -jääkiekko-otteluun. Vihreiden Pekka Haavisto päättää kampanjansa Kymenlaaksossa vierailemalla illalla Kouvolan raveissa..
Ravintolapäivää vietetään neljättä kertaa, tällä kertaa hyisessä säässä. Lappiin on luvattu lähes kolmeakymmentä astetta pakkasta, eteläänkin pariakymmentä. Pop-up-ravintoloita avataan päiväksi 263 kappaletta.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on saanut presidentinvaalin toiselle kierrokselle liki puoli miljoonaa euroa lisää vaalirahaa. Haaviston tukiryhmän jättämän ennakkoilmoituksen mukaan kampanjan kulut ovat yhteensä 725 000 euroa, kun ensimmäisellä kierroksella kului 250 000 euroa. Yksityishenkilöiltä Haavisto keräsi lisää 115 000 euroa, yrityksiltä vajaat 20 000 euroa ja muun muassa kampanjan tukikonsertista vajaat 80 000 euroa.
Pääkaupunkiseudulla koettiin tänään pahin liikennekaaos moneen vuoteen. Päivän aikana sattui satoja liikenneonnettomuuksia, joista useissa oli mukana kymmeniä autoja.