The Voice Kids

The Voice Kids

The Voice Kidsin laulajalahjakkuuksia valmentaa tällä kaudella kolme musiikkialan ammattilaista: Diandra Flores, Arttu Wiskari ja jo viime kaudelta tutuksi tullut The Voice Kids -tähtivalmentaja Krista Siegfrids. The Voice Kids -ohjelman toinen tuotantokausi alkaa Nelosella elokuussa 2014. Hyväntuulisessa koko perheen ohjelmassa kilpailevat vuosina 2000–2005 syntyneet 8–14-vuotiaat laulajalupaukset. Ohjelmaan haki mukaan yhtensä 2 300 lasta ja nuorta, joista noin 250 pääsi koelauluihin saakka. Televisiossa nähtävässä Ääni ratkaisee -vaiheessa kisaa 70 laulajaa. Kotimainen musiikkiohjelma.

41 uutta julkaisua

Finalistiennakko: Aino Morko: "Oli mahtava onnistumisen tunne, kun pääsin jännityksestä yli!"

The Voice Kidsin suuri kaksituntinen finaalilähetys nähdään Nelosella lauantaina 15. marraskuuta klo 19.00 alkaen. Krista Siegfridsin toinen finalisti on Aino Morko. Finaalin ennakkohaastattelussa Aino hehkuttaa, kuinka hyvältä ensimmäisen vaiheen jännityksestä yli pääseminen hänestä tuntui. Kehäkamppailu-esityksestä lähtien Aino onkin vaikuttanut lavalla hienoilla tulkinnoillaan. Semifinaalilähetyksen Somewhere Over the Rainbow -esityksen Aino nostaa erityisesti esiin!

Ääninäytettä netissä lähettäessään Aino ei uskonut, että voisi päätyä finaaliin saakka, mutta täällä sitä ollaan! Katso videolta myös pieni ennakkomaistiainen Ainon finaalivedosta!

The Voice Kidsin toisen kauden kaksituntinen finaalijakso lauantaina 15. marraskuuta klo 19.00 Nelosella!

Lisää aiheesta: 

Aivan mieletön veto! Aino Morkon oma versio Robinin kappaleesta Onnellinen - kaunista ja herkkää!

Aino Morko on kehittynyt koko The Voice Kids -kilpailun aikana todella paljon ja näyttää nyt finaalisoolossaan, miten upea laulaja hän on! Aino tekee oman versionsa Robinin kappaleesta Onnellinen sellaisella tadolla, että koko Logomon yleisö hiljentyy kuuntelemaan tätä kaunista ja herkkää tulkintaa. Sanalla sanoen: huikea.