Seitsenjäseninen locking-tanssiryhmä WFFF eli Will Funk For Food nosti Helsingin Aleksanterin teatterissa tunnelman kattoon funkilla. Kuten myös semifinaaleissa Peacockissa, jossa Joonas, Teemu, Sami, Jeffrey, Wilhelm, Kai ja Akim tanssivat raivokkaasti tiensä jatkoon.
Finaalissa nähdään menevä ja vauhdikas pariminuuttinen locking-show. Ulkoisessa olemuksessa tullaan näkemään muutoksia, sillä kundien värikkäät katutyyliset vaatteet ovat tällä kertaa mustavalkoiset.
– On siistiä, että olemme päässeet finaaliin ja saaneet locking-tanssille näin paljon näkyvyyttä. Lisäksi ryhmämme on saanut ohjelman ansiosta muutaman keikan, Teemu kertoo.
Suomen tanssipiirit ovat suhteellisen pienet, joten esimerkiksi Natural Hypen tyypit ovat WFFF:lle entuudestaan tuttuja – sekä samalla ”parhaita vastustajia”.
– Kaikki finaalistit ovat taitavia, esimerkiksi Elmeri ja Iina. Meille Talent on enemmän leikkiä kuin kilpailua, sillä kaikilla kilpailijoilla on oma juttunsa. Finaalissa on laaja kirjo esityksiä, joista jokin sytyttää yleisön enemmän kuin muut.
Finaaliin valmistautuminen on sujunut Will Funk For Foodilta kivuttomasti. Ainoastaan biisin valinta on aiheuttanut päänvaivaa ja hieman stressiä.
– Mutta samalla on oppinut paljon sekä itsestään että toisista jäsenistä. Tulossa on myös liikkeellisesti pieniä haasteita, koska finaalibiisi on himpun verran aiempia kilpailukappaleita nopeampi.
Comments
heh, mulla tulee aina PowerMover09 mieleen :D Mut aivan mielettömiä!
Ihan mahtavia olitte, ihan oikeesti ! :D:D Nyt kyll tuli ikävä tanssitunteja :D:D
Parhaat!<3 Äänestän:)
Sai hyvälle tuulelel hymyt. Varsinkin tuon parrakkaan, silmälasipäisen miehen :) Hän oli vähän kuin keskikohteeni, hän
hymyili! Muutkin hymyilivät hyvin, ja olen hämmentynyt! Jatkakaa siis samaan malliin niin menee todella hyvin!
Ihan sairaan taitavia tanssijoita, timing ihan kohdallaan..
Kommentoi