Reipas Iina Kangasharju sai tuomarit iloitsemaan Helsingin karsinnoissa siitä, että Suomesta löytyy hänen kaltaisensa hyvä ja suloinen lapsilaulaja.
Kymmenvuotias pyhäjärveläinen räjäytti potin isänpäivänä semifinaalissa laulamalla itsensä suomalaisten sydämiin Fievel-leffasta tutulla kappaleella Jossain tuolla. Finaalissa Iina esittää Lintu-biisin elokuvasta Belle & Sebastian – samaisen laulun, jolla hän pääsi karsinnoista jatkoon.
Kisalta Iina odottaa eniten kokemusta, mutta voittokin olisi ihan kiva.
– Markku on pahin vastustajani, mutta on Elmerikin aika paha. Kaikki esitykset ovat kyllä hyviä, Iina pohtii.
Laulajanalun mielestä suurelle yleisölle esiintyminen on ollut Talentissa parasta. Myös ammattitaitoisen tuomariston mielipiteiden saaminen on ollut mukavaa. Sekä se, että lavalle mennessä saa näyttää ”rinsessalta”.
– On kivaa, kun meikki ja hiukset laitetaan kauniiksi!
Comments
Oliko tuo Iina paljasjaloin ?? :O
Minusta Iina ei ollut kyllä millään lailla ihmeellinen, en olis päästänyt häntä edes finaaliin.
hoetse puhuu asiaa laululle on ainakin 4 muuta ohjelmaa, tassa olis tilaisuus löytaa muita taitoja kun laulu niin olis epareiluujos laulaja voittais, menis x factoriin vaikka onkinlahjakas pikkutyttö
Vanhemmat varmaan jo hykerrellen hierovat käsiään yhteen tietäen, että lapsellaan rahastamista ei voi enää mikään estää. Tuskinpa yleisö voi olla heltymättä suloisen, viattoman lapsilaulajan edessä. Ja vaikka Iina ei jostain syystä kisaa voittaisikaan, on levytyssopimus ja sitä myötä keikat jo varma juttu. Rahakasta tulevaisuutta vaan vanhemmille, mutta sääliksi käy lapsiparkaa tulevan mediamyllytyksen edessä.
iina laulaa kauniisti jonka takia hän mielestäni saa voittaa ja hä on ihanan rauhallinen persoona joten toivon hänelle tsemppiä,kun puolen tunnin päästä talent alkaakin
Kaunis ääni ikäisekseen ja voi vanhetessaan yllättää, jos media ei innostu lasta kiusaamaan kuten kävi Britneylle. Mutta laulukilpailuja on televisiossa nähty ennen aijemminkin ja tuntuisi hölmöltä äänestää Talentissa voittajaksi laulajaa. Jos voitto ei laulajalle tulekaan, se ei ole häviöksi laulajalle itselleen, koska häneen ehkä voidaan ottaa yhteyttä kisan jälkeen. Ja ehkä on joku ottanutkin jo.
Kommentoi