Tankotanssija Henriikka Rinne oli tehnyt finaaliin tanssilleen dramaattisen juonen. Tuomarit ylistivät esitystä.
Sisältöä ladataan...
Tämä sisältö vaatii Adobe Flash Playerin.Hae Flash!
Tankotanssija Henriikka Rinne oli tehnyt finaaliin tanssilleen dramaattisen juonen. Tuomarit ylistivät esitystä.
Mainos:
Usein esitettyjä kysymyksiä Talent Suomesta
Mitä eroa on touko–kesäkuussa järjestettävällä esikarsintakiertueella ja elokuussa järjestettävällä isolla karsintakaupunkikiertueella?
Esikarsintakiertue on koko maan kattava kiertue, joka toteutetaan touko–kesäkuussa pienellä kuvausryhmällä. Esikarsintakiertueella ei ole mukana juontajia tai tuomareita. Esikarsintakiertueelta parhaimmat kutsutaan johonkin karsintakaupungeista suoraan tuomareiden eteen. Kutsutuille ilmoitetaan jatkoon pääsystä ja tarkemmista aikatauluista juhannukseen mennessä.
Karsintakaupunkikiertue järjestetään elokuussa Tampereella, Kuopiossa ja Espoossa. Se toteutetaan isolla kuvausryhmällä ja lavasteilla. Karsintavaihe on kaksipäiväinen. Perjantaina osallistujat esiintyvät esiraadille. Perjantailta jatkoon päässeet tulevat lauantaina esiintymään ohjelman tuomareiden ja yleisön eteen. Karsintakaupunkikiertueen aikataulu julkistetaan toukokuun aikana.
Miten osallistun toukokuu–kesäkuun esikarsintakiertueen koe-esiintymisiin?
Tulemalla paikan päälle ilmoitettuna ajankohtana. Esikarsintakierrokselle ei ilmoittauduta ennakkoon. Esikarsintojen tarkat ajat ja paikat päivitetään viimeistään kaksi viikkoa ennen esikarsintakiertueen alkamista osoitteeseen www.nelonen.fi/talent.
Jos osallistuin esikarsintakiertueelle touko–kesäkuussa ja saan kutsun karsintakaupunkiin elokuulle, pitääkö minun varata kaksi päivää koe-esiintymiseen?
Ei tarvitse. Tulet suoraan yhdeksi päiväksi tuomareiden eteen. Tarkat päivämäärät ja ajat ilmoitetaan erikseen kutsussa.
Jos osallistuin esikarsintakiertueelle touko–kesäkuussa, enkä saanut kutsua karsintakaupunkiin elokuulle, voinko osallistua karsintoihin uudelleen?
Kyllä voit. Tällöin sinun tulee varata karsintakaupungin koe-esiintymiseen kaksi päivää.
Miten elokuun karsintakaupunkeihin (Kuopio, Tampere ja Espoo) ilmoittaudutaan?
Täyttämällä ennakkoilmoittautumiskaavakkeen Nelosen nettisivuilla tai tulostamalla hakemuksen ja postittamalla sen tuotantoyhtiölle. Kaavake julkaistaan nelonen.fi/talent-sivustolla toukokuun puolivälissä. Voit myös ilmoittautua suoraan paikan päällä koe-esiintymispäivänä, mutta tuotantoyhtiö suosittelee ennakkoilmoittautumista, jotta päivä sujuisi mahdollisimman juohevasti.
Comments
toi on meidän tanssi koulusta tanko tanssi ope oon nähny sen livenä ja se oli meijän tanssi näytöksessä siis harrastan tanssia!:
Tosi hienosti tankotanssi!
Todella siisti ja kaunis esitys! Hyvä että tankotanssi, voisikohan jopa kutsua urheiluksi sillä voimia ja tekniikaa tuollainen vaatii, otetaan pois olemasta vain ainoastaan strippi"laji". Kuntoa ja paljon vaativa tanssilaji. Milloin nähdään mies! Tai no onhan mies trapetsitaitejlioita mutta ei tässä erittäin vaativassa muodossa.
Upea esitys ja todellista taitoa. Henriikka, olit paras!!!
Kylmät väreet meni siinä vaiheessa, kun Henriikkaa ammuttiin. Aivan mahtavaa tulkintaa, Henriikka esitti kiitostanssin elämällä. Upeaa!!
Erittäin upea esitys ja vaatinut paljon valmistelua. En katso ohjelmaa mutta finaalin näin ja tämä esitys oli huippu hyvä sekä vaikuttava! Toivoin voittoa.
paras,jess
Henriikka olisi ansainnut voiton. Ei turhaa rekvisiittaa. Nainen ja tanko - upea esitys!
Kommentoi