Loppua lähestyvän Täydelliset naiset -sarjan päätähtiin lukeutuva Eva Longoria paljastaa Health-lehden tuoreessa numerossa sairastuneensa pahoin avioeronsa jälkeen.
Antamassaan haastattelussa Longoria kertoo vuonna 2010 tapahtuneen avioeron ryydyttäneen hänet huonoon kuntoon sekä henkisesti että fyysisesti. Omien sanojensa mukaan näyttelijätär oli fyysisesti erittäin huonossa kunnossa, vaikka naisen ympärillä olleet ihmiset kertoivat aivan muuta.
Longoria kertoi olleensa todella laiha ja voineensa huonosti, mutta muiden ihmisten mielestä tähti näytti ihastuttavalta ja kauniilta. Avioeron jälkeinen aika oli elämäni surkeinta, Longoria kertoo haastattelussa.
Täydelliset naiset -sarjan kahdeksas kausi jatkuu Nelosella 5. maaliskuuta kello 21.00.
Nyt Täykkäri-tähti on jälleen huippukunnossa, sillä kertomansa mukaan hän on saanut itselleen toimivan ruokavalion ja treeniohjelman.
Mainos:
Vuoden alusta voimaan astuneen kuvaohjelmalain mukaan Täydellisten naisten ikäraja on 12, eikä sarjaa voi esittää entiseen tapaan iltapäivisin. Tämän vuoksi uusinnat on siirretty myöhäisiltaan.
Comments
Kommentoi