Ruma Betty -sarjassa näytellyt Becki Newton on saanut uuden tulokkaan.
US Weekly -lehden mukaan Newton ja hänen miehensä Chris Diamantopoulos saivat poikavauvan jo marraskuun alkupuolella. Näyttelijättären tiedottaja ei kuitenkaan suostunut paljastamaan lapsen nimeä tai tarkkaa syntymäpäivää.
Lapsi on vuonna 2005 naimisiin menneen pariskunnan ensimmäinen.
Mainos
Hollywood-kaunotar Salma Hayek on tuoreiden TV-tietojen mukaan suunnittelemassa uutta Ruma Betty -tyylistä sarjaa.
Tämän hetkisten tietojen mukaan Hayek suunnittelee argentiinalaissarja Los Roldanin muuttamista amerikkalaiseksi draamakomediaksi. Sarja kertoo miehestä, joka pelastaa naisen hengen ja päätyy johtamaan naisen omistamaa firmaa. Sarjaa on tehty paikallisesti jo Kolumbiassa, Meksikossa ja Kyproksella.
Variety-lehden mukaan Hayek on palkannut sarjan käsikirjoittajiksi Ruma Bettya kynäilleet Veronica Beckerin ja Sarah Kucserkan.

Keväällä päättyneen Ruma Betty -suosikkisarjan päätähti America Ferrera paljasti antamassaan haastattelussa haluavansa tehdä Ruma Betty -elokuvan.
What´s On TV:lle antamassaan haastattelussa Ferrera kertoi toivovansa, että Ruma Betty saa samanlaisen käsittelyn kuin Sinkkuelämää-sarja. Näyttelijätär toivoo, että katsojat haluaisivat nähdä lisää Bettyn seikkailuja.
Leffasuunnitelmista huolimatta tähti paljasti olevansa tyytyväinen siihen, kuinka sarja päättyi.

Nyt jo tiensä päähän tulleen Ruma Betty -komediasarjan päätähti America Ferrera nappasi sylillisen Imagen Awards -palkintoehdokkuuksia.
25. kertaa juhlittava gaala palkitsee positiivisessa valossa sekä TV:ssä että elokuvissa esiintyneitä latinoita. Ehdolla on myös liuta TV-sarjoja ja elokuvia. Ferrera tavoittelee palkintoja Best TV actress -, Best Feature Film Actress -kategorioissa.
Ehdolla ovat myös Lostissa näytellyt Jorge Garcia, Konttori-sarjan Oscar Nunez Ja Täykkäreiden Ricardo Antonio Chavira. Nelosen sarjoista mukana kisassa ovat mm. Lost ja Greyn anatomia.

Jo tiensä päähän tulleen Ruma Betty -komediasarjan päätähti America Ferrera on mennyt kihloihin.
26-vuotias Emmy-palkittu näyttelijätär kihlautui pitkäaikaisen poikaystävänsä Ryan Piers Williamsin kanssa. Pari tapasi toisensa yliopistossa työskennellessään oppilastyön parissa.
Vastikään kihlautuneen pariskunnan yhteinen polku jatkuu myös työn merkeissä, sillä Ferrera esiintyy seuraavaksi Williamsin ohjaamassa elokuvassa nimeltään The Dry Land, joka saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa ensi kuun aikana.

America Ferreran tähdittämä animaatioleffa How To Train Your Dragon jatkoi edelleen Yhdysvaltain elokuvalistan hallitsemista.
Elokuvaa katsottiin menneen viikonlopun aikana 15 miljoonan dollarin edestä, kun toiselle sijalle selvinnyt Jennifer Lopez -vetoinen romanttinen komedia The Back-up Plan sai kasaan 12,3 miljoonaa taalaa. Jenkkilistan kolmannelta sijalta löytyy tällä viikolla Konttori-sarjaa tähdittävän Steve Carellin komedia Date Night. Romkom raapi menneen viikonlopun aikana kasaan kohtuulliset 10,6 miljoonaa dollaria.
Ruma Betty -sarjaa seurataan Nelosella arki-iltapäivisin ja Konttorin henkilökunta sekoilee torstain myöhäisilloissa.

Yhdysvalloissa jo tiensä päähän tulleen Ruma Betty -komediasarjan päätähtiin lukeutuva Eric Mabius on kiinnitetty uuden scifi-sarjan näyttelijäkaartiin.
Kyseessä on BBC:n uusi kahdeksanosainen produktio nimeltään Outcasts, joka sijoittuu vuoteen 2040. Sarja seuraa Mabiusin esittämän hahmon johtamaa ihmisjoukkoa, joka päätyy uudelle planeetalle Maan jouduttua biologisen tuhon kynsiin.
Ben Richardsin käsikirjoittaman sarjan kuvaukset käynnistyvät ensi kuun aikana Etelä-Afrikassa.
Ruma Betty -sarjaa seurataan Nelosella arki-iltapäivisin.

Tiensä päähän Yhdysvalloissa tulleen Ruma Betty -komediasarjan tuottajat ovat saaneet käteensä haasteen, jonka mukaan he varastivat sarjan idean tuntemattomalta käsikirjoittajalta.
Azita Zendelin mukaan sarjan tuottajat nappasivat idean vuonna 2003 kirjoitetusta Controlled Chaos -käsikirjoituksesta. Haasteen jättäneen kynäilijän mukaan Ruma Bettyn useat jaksot mukailivat käsikirjoitusta, joka kertoo elokuvaohjaajan elämäntyyliä salailevasta assistentista. Omien sanojensa mukaan Zendel tarjosi ideaansa tuottajille, jotka varastivat sen, mutta jättivät käsikirjoittajan tyhjin käsin.
Zendel vaatii tuottajilta määrittelemätöntä korvaussummaa.
Ruma Bettya seurataan Nelosella arki-iltapäivisin.

Yhdysvalloissa jo tiensä päähän tullutta Ruma Betty -komediasarjaa tähdittäneen America Ferreran uutuusleffa How to Train Your Dragon nousi komeasti Yhdysvaltain elokuvalistan piikkipaikalle.
Animaatioelokuvaa katsottiin menneen viikonlopun aikana 20 miljoonan dollarin edestä. Leffa on kerännyt kassoihin jo huimat 159 miljoonaa taalaa. Viikonlopun toiseksi suosituin kokopitkä oli toimintakomedia Kick-Ass 19,8 miljoonan dollarin lipputuloilla.
Konttori-stara Steve Carellin ja 30 Rock -tähti Tina Feyn romanttinen komedia Date Night notkahti kaksi pykälää sijalle kolme 17,3 miljoonan taalan tuloksella.
Ruma Betty -sarjaa esitetään Nelosella arki-iltapäivisin, kun Konttorin tapahtumia puolestaan seurataan torstain myöhäisilloissa.

Suosittu ja palkittu Ruma Betty -komediasarja tulee piakkoin tiensä päähän. Vai tuleeko sittenkään?
Sarjassa näyttelevä Ana Ortiz vihjasi antamassaan haastattelussa, että hän ja sarjan päätähti America Ferrera ovat käynnistäneet projektin, jonka myötä Ruma Betty päätynee valkokankaille. Hilda Suarezia sarjassa näyttelevän Ortizin mukaan keskustelut ovat parhaillaan käynnissä, joten kokopitkä leffa ei ole täysin poissa laskuista.
Ruma Bettya seurataan Nelosella arki-iltapäivisin.

