Terveisiä täältä kaukaa pohjolasta, Hämeen sydämestä!
http://www.youtube.com/watch#v=YD6zj260sfQ&feature=related
Asun Hämeenlinnassa. Toimitus sijaitsee Helsingin Vallilassa. Normiarjessa tykkään junailusta, eikä työmatka rassaa isommin. Kävelen vartin kotoa asemalle, junailen tunnin ja kävelen vartin asemalta toimitukseen. Iltapäivällä kävelen sitten vartin asemalle ja junailen tunnin, ja vartin käveltyyäni olen kotosalla. Yhteensä työmatkailuun menee siis kolme tuntia. Tämä on ihan toimiva ja hyvä järjestely - ammatin- ja asuinpaikanvalintajuttuja. Junailu on ihan kivaakin. Luen, kirjoitan, neulon tai nukun. Tänä talvena on pendelöitsijän hermoa kiristelty kuitenkin jo vähän liikaa. Junat ovat myöhässä useammin kuin ajoissa, eikä aamusella ole antaa minkään maailman ennustusta siitä, miten pitkäksi taival milloinkin venähtää.
Tänään kävi sitten ensimmäistä kertaa elämässäni niin, etten päässyt töihin talven takia. Suomalaisen, lumisen talven. Niin sitten naputtelen hommiani täältä kotisohvalta.
Mitäpä luulette, saadaanko tämä arktinen junahysteria kuntoon jossain vaiheessa ennen toukokuuta, vai meneekö meikäläisellä ihan etähommiksi?
Comments
Kommentoi