Vuosien 2005 ja 2006 parhaana draamasarjana Emmy- ja Golden Globe -palkittu Lost palaa ruutuun kuudennen ja samalla viimeisen tuotantokautensa jaksoin. Toimintaa, salaisuuksia ja seikkailuja pullollaan olevissa jaksoissa nähdään selviytyjien parhaat ja pahimmat puolet.
Oceanic Airin lennon 815 hajottua ilmassa ja syöksyttyä Tyynenmeren saarelle henkiin jääneiden oli selviytyäkseen ammennettava itsestään uusia voimia. Heille selvisi, että saaren uumenissa piilee salaisuuksia kuten salaperäinen savuhirviö, jääkarhuja, outo ranskalainen nainen ja joukko muita saaren asukkeja. Näitä asukkeja selviytyjät kutsuvat Toisiksi. Vielä varhaisemmasta asutuksesta löytyi merkkejä kuten purjelaiva nimeltä Musta kallio, vanhan patsaan jäänteet sekä Dharma-aloitteen bunkkerit, joissa joukko tutkijoita oli asustanut lähimenneisyydessä.
Viides tuotantokausi
Lostin viides kausi alkaa kihelmöivän jännittävissä tunnelmissa, sillä edellisen kauden päättyessä ilmaan jäi suuria kysymyksiä kahdella eri aikatasolla. Mitä haaksirikkoisten saarelle tapahtui? Siirsikö Ben saarta vai ei? Entä mikä ajoi sekä Katen että Jackin epätoivoon pelastumisen jälkeen? Uusi kausi tuo tuttuun tapaan vastauksia edellisen kauden kysymyksiin - ja nostaa esiin uusia, yhä salaperäisempiä arvoituksia.
Neljäs tuotantokausi
Kahdeksalla Emmyllä palkitussa suosikkisarjassa lentokoneen pakkolaskussa haaksirikkoutunut porukka taistelee luonnonvoimia ja yllättäviä vihollisia vastaan syrjäisellä Tyynenmeren saarella. Neljännellä kaudella yhteys ulkomaailmaan näyttäisi aukeavan ja pelastumisen hetki lähestyvän, mutta seikkailu salaperäisellä saarella ei suinkaan ole vielä ohi.
Kolmas tuotantokausi
Lento-onnettomuudesta on kulunut 68 päivää, kun kolmannen tuotantokauden jaksot alkavat. Kolme selviytyjää, Jack, Kate ja Sawyer, on joutunut Toisten vangeiksi. Toisten johtohahmo näyttää olevan kakkoskaudella selviytyjien vangiksi ottama salaperäinen mies, joka kutsui itseään Henry Galeksi. Selviytyjien leirissä jäätiin tilanteeseen, jossa turhautunut Locke tuhosi Dharma-aloitteen tietokoneen bunkkerissa varmistaakseen, että kukaan ei enää kykene syöttämään numerosarjaa 4, 8, 15, 16, 23, 42 järjestelmään. Paniikissa Desmond käänsi aseman turva-avainta, minkä jälkeen saatiin todistaa valtava räjähdys ja mahtava valoilmiö taivaalla jykevän äänimaailman säestämänä.
Ystävien, perheiden, vihamiesten ja toisilleen tuntemattomien ihmisten on tehtävä yhteistyötä selviytyäkseen ankarien sääolosuhteiden ja karun luonnon armoilla. He ovat kuitenkin saaneet huomata yli 68 saarella vietetyn vuorokauden aikana, että viidakko kätkee varjoihinsa salaisuuksia. Vaara voi vaania kaikkialla, ja he keihin he luulevat voivansa luottaa, saattavat kääntyä heitä vastaan. Sankareillakin on salaisuuksia.