Lontoossa syntynyt Naveen Andrews oli tarpeeksi onnekas päästäkseen opiskelemaan Lontoossa sijaitsevaan teatterikouluun Guildhall School of Music and Drama. Opinnoista oli hänelle hyötyä, sillä niiden ansiosta hän sai roolin Hanif Kureishin elokuvassa London Kills Me – Levottomat jalat.
Vuonna 1993 Evening Standard valitsi Andrewsin vuoden lupaavimmaksi tulokkaaksi hänen elokuvassa Wild West tekemänsä roolisuorituksen perusteella. Lopullinen läpimurto tapahtui, kun hänet valittiin Juliette Binochen, Ralph Fiennesin ja Kristin Scottin rinnalle Oscar-palkittuun elokuvaan Englantilainen potilas. Myöhemmin hän esiintyi mm. elokuvissa Kama Sutra, Kaverini mahtava Joe, True Love and Chaos, Rollerball sekä Drowning on Dry Land, jossa hänen vastanäyttelijänään nähtiin Barbara Hershey.
Andrews nähdään myös tulevassa Miramax Picturesin tuottamassa ja Gurinder Chadhan ohjaamassa elokuvassa Hilpeys ja ennakkoluulo (Bride and Prejudice).
Andrewsin suorituksia televisioelokuvissa Chippendale Murders ja Esikaupunkien Buddha (The Buddha of Suburbia) kiiteltiin laajalti, ja jälkimmäisestä hän oli myös ehdolla parhaan miesnäyttelijän palkinnon saajaksi San Remon elokuvafestivaaleilla. Hänen ansioluettelostaan löytyvät lisäksi BBC:n elokuva Peacock Spring, Kim Cattrallin tähdittämä Kuolema kahtena (Double Vision), elokuva The Frontier, sekä Mira Nairin ohjaama My Own Country.
Andrewsin vapaa-aika kuluu lähinnä kitaraa soittaessa, säveltäessä ja lukiessa. Hän asuu Los Angelesissa kumppaninsa Barbara Hersheyn kanssa. Hänellä on poika, Jaisal.
Comments
Kommentoi