Terhi on ensimmäiseltä ammatiltaan parturi-kampaaja. Lisäksi hän on kouluttautunut graafisen alan artesaaniksi. Oma ala eläinten parissa löytyi oppisopimuskoulutuksen kautta vuonna 1998. Yliopistollisessa eläinsairaalassa Terhi on työskennellyt vuodesta 2003.
Terhi työskentelee yhdistetyllä sisätauti- ja päivystyspoliklinikalla. Potilaille annetaan poliklinikalla tarvittava ensihoito ja tehdään alustavia tutkimuksia, minkä jälkeen ne siirtyvät esimerkiksi sisätautien sairaalaosastolle, leikkaussaliin tai teho-osastolle.
Terhi pitää persoonallisista potilaista; touhukkaista, iloisista ja huumorintajuisista kissoissa ja koirista. Myös marsut kuuluvat Terhin suosikkieläimiin. Ne ovat hänen mukaansa potilaina yleensä kilttejä ja hauskoja.
Terhin perheeseen kuuluu kolme mudi-rotuista koiraa: Muru, Sulo ja Hiski. Terhi harrastaa palveluskoiratoimintaa ja kilpailee siinä aktiivisesti. Lisäksi hän ulkoilee, pyöräilee ja sauvakävelee koiriensa kanssa sekä harrastaa koirien valokuvaamista.
Comments
Kommentoi