Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset

Eläinsairaala

Heli

eläinfysioterapeutti
33 v.

Fysioterapeutiksi valmistunut Heli erikoistui eläinfysioterapiaan heti, kun se Suomessa oli mahdollista. Yliopistollisessa eläinsairaalassa hän hoitaa pieneläimiä, hevosia ja tarvittaessa myös tuotantoeläimiä. Helin työkaluja ovat muun muassa terapiapallot, tasapainolaudat, pinnat ja esteet. Hänen potilaansa saavat myös vesiterapiaa, erilaisia lämpöön ja kylmään perustuvia hoitoja sekä sähkö- ja laserhoitoja. Helin mielestä työssä on parasta potilaan kuntoutuminen ja se, että hoitojen avulla pystytään vaikuttamaan eläimen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Heli asuu maalla aviomiehensä ja eläintensä kanssa. Pihalla käyskentelevät irlanninsusikoira Eena, maatiaiskissat Emma ja Elli, hollannintyöhevonen Evita ja shetlanninponi Risto. Heli haaveilee saavansa taloon myös lehmiä, lampaita ja kanoja. Mikäli vapaa-aikaa eläinten kanssa puuhastelun lisäksi jää, Heli tekee käsitöitä. Ompelemisen, neulomisen, pitsinnypläyksen ja huovutuksen sekä jouhikorujen ja ryijyjen tekemisen lisäksi häntä kiinnostavat muun muassa keramiikkatyöt.

3 kommenttia

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 26.10.2011 09.49

Moi!Katoin tänää ekaa kertaa tota "Häntäpystyyn" ohjemlaa.Se Ville kani on tosi luttana! :DD Haluisin sen..mut en tiiä mitä äiti ja isi sanois ku sain just 3 kuukautta sitte Novascotiannoutajan pennun,Leon.Se on 14 viikkoo vanha :) Se on tosi söpö!Se vaan puree välillä niin et kädet on verillä,se ei usko viell ku sanotaan "EI!" Mitä tekisin ? T:Meri

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 2.1.2011 20.00

Eks sill ollu vaan shettisponi Risto ja hollannintyöheponen eikä mikää Rekku...

pyrnizz 3.10.2009 16.46

Moi! osaaks sanoo et voisko Rekkuu tulla siel joskus moikkaan?oon aina kesäsin käyny sitä moikkaa siel hautjarven laitumel.on kyl nii ihana heppa<3 aina kitumist oottaa seuraavan kesään et hepon näkis.se on vaa nii lähel mun sydäntä.hyviä harjausmuistoja ja olemist vaa :) t:päivi

Kommentoi