Perjantai 23.2.2007
Jakso 1
 
Nelonen Etusivulle
Häntä pystyyn
Esiintyjät

Anne Markkola

Häntä pystyyn -ohjelman juontaja on eläinlääkäri Anne Markkola. Hän hoitaa ohjelmassa sairaita lemmikkejä ja luovuttaa löytöeläimet uusille omistajilleen.

Anne aloitti eläintenhoidon eläinlääkärin avustajana jo koulutyttönä. Hän on työskennellyt pieneläinpraktiikassa sekä opiskeluaikana että valmiina eläinlääkärinä pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000.

Päätyönään Anne toimii eläinlääkärinä omistamallaan Vallilan eläinlääkäriasemalla. Erityisesti eläinten kivun hoito ja ennaltaehkäisy ovat Annen sydäntä lähellä, minkä lisäksi hän on suorittanut kansainvälisen eläinakupunktuuritutkinnon.

Anne harrastaa koirien kanssa ulkoilua ja luonnossa liikkumista, palveluskoiratoimintaa sekä ratsastusta ja kesäisin purjehdusta.

 

Kai Pelkonen

Kai Pelkonen antaa ohjelmassa käytösneuvontaa koirille sekä ennen kaikkea niiden emännille ja isännille. Hän on taustakoulutukseltaan filosofian tohtori eläintieteen alalta. Kain aktiivinen koiraharrastus käynnistyi ensimmäisen oman koiran myötä 1972. Käytösneuvontaa koiraongelmissa hän on antanut vuodesta 1997, ensin Helsingin yliopiston pieneläinklinikalla ja viime vuosina yksityisellä käytösneuvontaklinikallaan.

Kain nykyinen päätyö on maa- ja metsätalousministeriössä eläinten hyvinvoinnin yksikössä. Koiraharrastuksen piirissä hänellä on ollut lukuisia sekä kansallisia että kansainvälisiä luottamustehtäviä. Hän on myös menestynyt koirillaan kilpailuissa. Kai käy nykyään säännöllisesti eri puolilla maata luennoimassa koirien käyttäytymisestä ja jalostustoiminnasta.

 

   
  LUONNETESTI   OHJEITA LEMMIKISTÄ HAAVEILEVALLE


Testaa
mikä eläin olet!


Oletko luonteeltasi yksinäinen kaunosielu vai pyritkö kiihkesti kaiken keskipisteeksi? Herääkö sisäinen saalistajasi sopivan hetken tullen? Onko ystävyytesi helppo voittaa?
Häntä pystyyn -luonnetesti paljastaa piilotetut eläimelliset piirteesi!


Haaveiletko lemmikistä?

Mieti, miksi olet hankkimassa eläintä. Onko sinulla oikeat perusteet valinnallesi? Jos tahdot seuraa, niin sinulla pitää olla myös aikaa annettavaksi eläimelle.
Lue neuvoja lemmikinhankintaan!

Tee luonnetesti  
Lue lisää  
Testaa mikä eläin olet!
ARVOSTELE MUN LEMMIKKI
Karvakamu vai lutunen luppakorva?
Arvostele ja kommentoi muiden lemmikkien kuvia ja videoita ja lähetä oma otuksesi muiden arvioitavaksi!
Arvostele  
MUKANA:
Tarinatalo
Eläinsuojelukeskus ja -hoitola Onnentassu