Costa Concordia - risteilijän katastrofi tutkii yksityiskohtia, jotka johtivat risteliyaluksen karilleajoon Giglio Porton edustalla 13.1.2012. Brittiläinen dokumentti avaa laivaturman yksityiskohtia asiantuntijoiden, pelastushenkilökunnan ja turmasta selvinneiden haastatteluilla.
Mainos
Keskustan presidenttiehdokkaana ollut Paavo Väyrynen palaa televisioruutuihin. Keskustan puheenjohtajakisaan ilmoittautunut Väyrynen on vieraana Henkka Hyppösen vetämässä Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa ensi keskiviikkona 22. helmikuuta.

Nelonen ja Liv esittävät uunituoreen dokumentin 11.2. menehtyneen laulajan Whitney Houstonin viimeisistä hetkistä. Liv D: Whitney Houstonin viimeiset päivät esitetään Livillä sunnuntaina 19.2. klo 20.10. Dokumentti uusitaan Nelosella keskiviikkona 22.2. klo 21.00.
Täydelliset naiset palaa Neloselle 5. maaliskuuta dramaattisempana kuin koskaan. Luvassa ovat rakastetun sarjan viimeiset jaksot ja kaikkien aikojen huikeimmat juonenkäänteet – eivätkä kaikki päähenkilöt välttämättä selviä hengissä.
Nelonen esittää perinteiseen tapaan elokuvavuoden tärkeimmän juhlan Oscar-gaalan suorana lähetyksenä. Billy Crystalin juontama gaala ja sitä edeltävät valvojaiset nähdään Nelosella sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 26.–27. helmikuuta.
Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa vieraana 8.2. Hyvä poika -elokuvasta parhaan naisnäyttelijän Jussin pokannut Elina Knihtilä.
Hyvät ja huonot uutiset Nelosella keskiviikkoisin kello 22.
Suomen Huippumalli haussa hakee uusia mallikokelaita viidennelle kaudelle! Täytä hakemus huolella ja liitä mukaan kuvasi ohjeiden mukaan. Voit myös liittää mukaan videon itsestäsi tai kävelystäsi. Hakuaika on 6.2.- 30.3.2012
Kuvaamme Nelosen lauantai-iltoihin uutta Mitä tuli tehtyä ohjelmaa. Juontajana toimii Lorenz Backman ja hypnotisoijana Sami Minkkinen. Kyseessä on koko perheen viihdeohjelma. Joka jaksossa hypnotisoidaan yksi julkisuuden henkilö ja hänet laitetaan tekemään hauskoja asioita hypnoosin alaisena. Lue lisätietoja!
Mitä tuli tehtyä on Lorenz Backmanin juontama lauantai-illan prime time -ohjelma, jonka jokaisessa jaksossa paljastetaan hypnoosin avulla jonkun julkisuuden henkilön tuntematon puoli. Ohjelma yllättää - yhtälailla mukaan lähteneen julkkiskilpailijan kuin yleisönkin.
Joka jaksossa yksi julkisuuden henkilö hypnotisoidaan ja laitetaan tekemään asioita, joita hän ei täydessä tietoisuuden tilassa tekisi. Osallistujat joutuvat vaikkapa koe-esiintymisiin ”idoliensa” eteen, kiusallisiin tilanteisiin perheenjäsentensä kanssa (vaikkapa sokkotreffeille oman vaimonsa kanssa), kuvitteellisiin konflikteihin virkavallan kanssa tai työnhakuun taidoilla, joita hän hypnoosissa kuvittelee itsellään olevan.Hypnoosin jälkeen julkkis tuodaan studioon ja hänelle paljastetaan kuvanauhalta pala palalta tilanteet, joihin hän oli joutunut.
Jokaisessa vaiheessa julkkis joutuu vastaamaan Loren esittämiin kysymyksiin siitä, miten oli hypnoosissa reagoinut. Arvaamalla oikein sen, mitä on hypnoosissa kohtaamissaan tilanteissa tehnyt, hypnotisoitu voi voittaa palkintoja.
Hauskassa showssa nähdään hypnotisoituina mm. Amin Asikainen, Oskari Katajisto, Satu Tuomisto, Marco Bjurström, Jani Sievinen, Viivi Pumpanen ja monet muut. Hypnotistinä ohjelmassa toimii Sami Minkkinen ja ohjelma nähdään lauantaisin klo 20.00.
Keskiviikon Hyvät ja huonot uutiset -jaksossa vierailavana panelistina Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen.
Hyvät ja huonot uutiset Nelosella keskiviikkona 1.2. kello 22!
Haluatko yleisöksi?
Tule paikan päälle seuraamaan Hyviä ja huonoja uutisia. Ohjelman nauhoituksiin otetaan aikuisista koostuvia ryhmiä.
» Lue lisää!